
Emilia Aho on helsinkiläinen flamencotanssija, -koreografi ja -pedagogi. Canelan tuotannoissa Emilia on vieraillut tanssijana teoksissa Sola, Abstraccion ja Heijastuksia.
Heidi Kouhia on helsinkiläinen videotaiteilija. Hän on suorittanut viestinnän perustutkinnon Adultan radio- ja televisio-opistossa aRTOssa vuonna 2005. Heidi vastasi Heijastuksia-teoksen videon toteutuksesta.
Katja Lundén on helsinkiläinen flamencotanssija, -koreografi ja -pedagogi. Hänen teoksensa ovat tarkastelleet flamencoa niin nykytanssin, filosofian kuin maalaustaiteenkin kontekstissa. Katja oli mukana vierailevana tanssijana Erika Alajärven Heijastuksia-teoksessa.
Mari Martin on helsinkiläinen teatteritaiteen lisensiaatti, joka opettaa, ohjaa ja tutkii teatteria. Marin väitöstutkimus käsittelee oman elämän kertomista taiteeksi teatterin ja tanssin keinoin. Mari on tehnyt perinteistä ja kokeilevaa teatteria erilaisten ryhmien kanssa sekä yhteistyötä eri taiteenalojen kanssa. Heijastuksia-teoksen ohjaus on Marin käsialaa.
Soili Moilanen (os. Heikkinen) oli mukana perustamassa Canelaa. Hän työskenteli 17 vuotta oululaisen Pohjoinen Flamenco ry:n tanssinopettajana ja toiminnanjohtajana. Canela sekä JoJo - Oulun Tanssin Keskus ovat olleet hänelle tärkeitä kanavia toteuttaa ja kehittää omaa tanssijuuttaan. Nykyisin hän työskentelee lastentarhanopettajana Lohjalla.
Sampsa Peltonen on helsinkiläinen kääntäjä, joka on harrastanut flamencoa monipuolisesti yli kymmenen vuoden ajan lähinnä kotimaisten opettajien johdolla, esiintyen aktiivisesti eri kokoonpanoissa. Sampsa vieraili tanssijana Heijastuksia-teoksessa.
Anna Pérez on helsinkiläinen ateljeeompelija, jonka käsialaa on Canelan useimpien teosten puvustus. Hän valmistui vuonna 1992 Vantaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta. Samana vuonna hän perusti ompelimon ja on tehnyt ateljeepukuja siitä lähtien.
Milena Urmas on helsinkiläinen flamenco-pedagogi, -tanssija ja -koreografi, joka on opettanut flamencoa vuodesta 1991 mm. Helsingin Tanssiopistossa. Tanssijantyön ohessa hän suunnittelee ja valmistaa hopea- ja helmikoruja sekä on valmistunut filosofian maisteriksi vuonna 2004, pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus. Milena on mukana vierailevana tanssijana teoksessa 4 Jinetes.
Juha Westman on on valo- ja äänisuunnittelija, joka työskentelee tällä hetkellä Kuopion kaupunginteatterin käyttöpäällikkönä. Hän valmistui Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun laitokselta 1990 ja on tämän jälkeen työskennellyt kymmenien näyttämöteosten valaistus- ja äänisuunnittelijana ympäri Suomen sekä toteuttanut useita ulkovalaistusteoksia ja rock-konserttivalaistuksia. Espanjalaisen teossarjan valaistus on Westin käsialaa.
http://westi.fidisk.fi