
Tanssiryhmä Canela kuuluu suomalaisen uuden flamencon uranuurtajiin ja taiteellisiin edelläkävijöihin. Flamenco- ja nykytanssiin painottuvan ryhmän tarkoituksena on nostaa flamenco muun taidetanssin rinnalle sekä yhdistää tanssin ja muun esittävän taiteen medioita. Punaisena lankana on luoda maailmantanssia, jota ei voi määritellä kansallisesta näkökulmasta.
Vuonna 2001 perustettuun ryhmään kuuluvat tanssitaiteilijat Anna Palmio, Annatuuli Saine sekä Erika Alajärvi, kukin alallaan kokeneita ja arvosettuja tanssijoita, koreografeja ja tanssipedagogeja.
Canelan toistaiseksi suurin kansainvälinen produktio on espanjalaisilta nykyflamencokoreografeilta tilattu Espanjalainen sarja. Lisäksi Canela on tuottanut soolo- ja ryhmäteoksia. Canelan tuotantoa on esitetty kotimaisten areenoiden lisäksi Venäjällä, Ruotsissa ja Japanissa.
Vuonna 2008 Canelalta valmistui kolmen soolon sarja, joiden koreografeina vierailivat Alpo Aaltokoski, Jyrki Karttunen ja Arja Raatikainen.
Canelalta voi tilata erilaisiin tilaisuuksiin ja juhliin räätälöityjä ohjelmakokonaisuuksia.