
Anna Palmio on suomalaisen uuden flamencon uranuurtaja, tunnustettu esiintyjä ja pedagogi. Hän on toiminut 1980-luvun lopulta lähtien suomalaisen tanssin kentällä aktiivisesti ja monipuolisesti niin esiintyjänä, kouluttajana kuin tuotantojen toteuttajana. Hänelle on myönnetty Nuoren taiteen Suomi -palkinto 1997 ja Pro Dance -palkinto 1995, sekä valtion taiteilija-apuraha 1998. Anna on Helsingin Flamencoyhdistyksen perustajajäsen ja ensimmäinen puheenjohtaja 1993–95.
Annalla on takanaan monipuoliset tanssi- ja musiikkiopinnot. Flamencoa hän on opiskellut 80-luvun lopulta lähtien sukkuloiden useita vuosia Suomen ja Espanjan välillä. Sooloteos Soledad (1997) oli taitekohta Annan uralla, jonka jälkeen liikekielen laajentaminen nykytanssin suuntaan ja oman ilmaisukielen työstäminen ovat muodostuneet yhä tärkeämmiksi.
Anna tanssii Café Cantante -kokoonpanossa, jonka ohjelmisto ammentaa espanjalaisesta laulukahvilaperinteestä. Tanssijantyön ja koreografisen työskentelyn ohella Anna vetää Lasten flamencokoulua Meri-Helsingin musiikkiopistossa.
"Niinimäki [Palmio] on eittämätön ykkönen Suomen flamencomaailmassa. Hän on niin sisällä flamencossa, että voi huoletta rikkoa kaikkia sen sääntöjä. Lopputulos on silti puhdasta flamencoa täynnä sielua."
Helsingin Sanomat